11.03.2021
Ohje Keiturin Soten, Virtain kaupungin ja Ruoveden kunnan henkilökunnalle toiminnasta Koronavilkun hälyttäessä
Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama vapaaehtoinen sovellus. Sen avulla sovelluksen puhelimeensa ladannut henkilö saa tiedon sovelluksen arvion mukaan mahdollisesti tapahtuneesta altistumisesta koronavirukselle.
- Koronavilkun hälytys ei ole sinällään virallisen karanteenin aihe.
- Oireeton Koronavilkun hälytyksen saanut työntekijä voi jatkaa töissään hälytyksen saatuaan.
- Oireettoman työntekijän ei ole välttämätöntä hakeutua testiin, mikäli on oleskellut vain Pirkanmaalla, ellei hänellä ole koronavilkkuhälytyksen lisäksi muuta syytä epäillä mahdollista altistumista. Testiin hakeudutaan Koronavilkun ohjeistuksen mukaisesti oman kunnan terveydenhuollon kautta, tässä tilanteessa ei voi hakeutua työterveyshuoltoon testattavaksi.
- Hälytyksestä suositetaan ilmoittamaan esimiehelle.
- Kirurgista suu-nenäsuojusta käytetään työpaikan kaikissa tiloissa 10 vuorokauden ajan koronavilkun hälytyksestä laskien. Taukotiloissa tulee huolehtia turvaväleistä, mieluiten ruokailla yksinään.
- Myös etätyön tai muun työpaikalla järjestettävän työn mahdollisuudesta voi keskustella esimiehen kanssa.
- Jos negatiivisen testituloksen saaneelle henkilölle ilmaantuu oireita, tulee hakeutua testiin uudestaan.
- Oireiden ilmaannuttua työntekijä toimii henkilöstön sairauspoissaolo- ja koronatestausohjeiden mukaisesti ja hankkiutuu näytteenottoon pikaisesti joko työterveyshuollon tai päivystyksen kautta. Mikäli töissä ollessa ilmenee vähäisiäkin koronavirusinfektioon viittaavia oireita, työntekijän tulee normaaliin tapaan ilmoittaa asiasta esimiehelle ja poistua työpaikalta välittömästi. Ennen koronatestin tuloksen tuloa tulee noudattaa karanteeninomaisia olosuhteita.
- Myös rokotetut työntekijät noudattavat toistaiseksi yllä olevia ohjeita.
- Mikäli työntekijä on sairastanut laboratoriovarmistetun COVID-19 -infektion 6 kk sisällä, testiin ei tarvitse hakeutua.
- Puhelimen Bluetooth kannattaa ottaa pois päältä yksikössä, jossa hoidetaan Covid 19 -potilaita tai sellaisiksi epäiltyjä. Tällöin vältytään mahdolliselta turhalta hälytykseltä, ja työntekijä pystyy paremmin erottamaan hälytyksen liittyvän työn ulkopuolisiin kontakteihin.