Vauvan jalat

Odotus ja vauva-aika

Tältä sivulta löydät tietoa odotusajan ja vauvaperheiden palveluista Virroilla ja Ruovedellä.

 

Lapsen odotusaika ja vauvan syntyminen vaikuttaa monin tavoin mullistavasti elämään. Vauva alkaa raskauden aikana elää omana persoonanaan vanhempien mielissä, ja vauvan liikkeet vahvistavat tunnetta. Yhteyden syntyminen vanhemman ja vauvan välille edistää turvallisen lapsi-vanhempisuhteen kehittymistä vauvan synnyttyä.

 

Vanhemmaksi kasvaminen tapahtuu pikkuhiljaa. Prosessi alkaa jo raskausaikana ja kestää pitkään. Lapsen eri kehitysvaiheiden mukana tulee aina uusia haasteita – ja ilon aiheita. Voi tuntua, että vanhemmuuteen kasvaminen ei ole koskaan ohi. Opimme jatkuvasti uutta itsestämme, lapsestamme ja vanhemmuudesta. Jokainen lapsi on myös erilainen, ja kasvu vanhemmuuteen jatkuu, vaikka perheessä olisi jo ennalta lapsia.

 

Vauvan odotusaika ja lapsen syntymä aiheuttavat iloa ja onnea, mutta monille myös vaikeita tunteita. Arjen ajankäyttö muuttuu ja vauva-arki saattaa yllättää monin tavoin. Olipa kyseessä sitten perheen ensimmäinen, toinen tai esimerkiksi kolmas lapsi, uusi perheenjäsen muuttaa perheen elämää ja totuttua arkea.

 

On hyvä, jos vanhemmalla on tukiverkosto, jonka puoleen kääntyä: sukulaisia, läheisiä, ystäviä ja ehkä muitakin vauvaperheitä. On hienoa, jos omista tunteistaan voi keskustella avoimesti. Käytössä on myös nevolan tarjoama keskusteluapu, jonka puoleen toivomme vanhempien kääntyvän matalalla kynnyksellä.

 

Odotusajan neuvolapalvelut äitiysneuvolassa ovat perheen tukena valmistauduttaessa vauvan syntymään. Neuvolakäynneillä varmistetaan raskauden sujuminen odotetusti. On hyvä, jos kumppanikin ehtii osallistua neuvolakäynneille, sillä neuvolapalveluiden tavoitteena on odottajan, lapsen ja koko perheen hyvinvointi. Neuvolasta perhe voidaan ohjata tarvittaessa myös muun tuen piiriin. Neuvolan yhteystiedot löytyvät sinisestä palkista.

 

Tukea vanhemmille -sivulta löydät tietoa vanhemmuutta tukevista palveluista. Tukea parisuhteeseen -sivulta löydät tietoa parisuhteen tuen palveluista.

 

Alla olevasta linkistä löydät tietoa vauvan kehityksestä (MLL -sivut).

 

0-12 kk Kasvu ja kehitys

 

Anna palautetta sivustosta Palaa sähköisen perhekeskuksen etusivulle

Suosittele meitä

Facebook Twitter 0Jaa

Hyödyllisiä palveluja ja linkkejä

 

Palvelut arkeen

 

Äitiys- ja lastenneuvola, Virrat

044 715 3246
Puhelinaika ma–pe klo 8–8.45

Perhesuunnitteluneuvola, Virrat

044 715 3246
Ajanvaraus arkisin klo 8–8.45

Äitiys- ja lastenneuvola, Ruovesi

044 787 1243
Ajanvaraus arkisin klo 8–9

Perhesuunnitteluneuvola, Ruovesi

044 787 1243
Ajanvaraus arkisin klo 8–9

 

Suun terveyspalvelut, Virrat ja Ruovesi

 

Tukea perheelle

 

Perheneuvola

Sosiaalinen tuki

Mielenterveys- ja päihdepalvelut

Talous- ja velkaneuvonta

Kelan palvelut lapsiperheille

 

Erityistason palvelut

 

Lastensuojelu- ja lastenvalvojapalvelut sekä vammaispalvelut löytyvät Pirhan sivuilta täältä.

 

Yhdistykset ja seurakunnat

 

MLL:n Virtain paikallisyhdistys

MLL:n Ruoveden paikallisyhdistys

Virtain Pelastakaa Lapset ry

Virtain seurakunta

Ruoveden seurakunta

 

Tukea verkosta

 

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry

Imetyksen tuki

Meille tulee vauva -opas

Neuvokas perhe

Vauvaperheiden chat

Tukea vauvaperheille

Vauvan kasvu ja kehitys (MLL)

Suomen Monikkoperheet ry